Click for more products. Sulje
No produts were found.

Julianne Moore – ammattina näytteleminen, ei tähteys

Lähetetty2 Kuukaudet sitten
Suosikit0
May December (2023)

Julianne Moore on yleisesti tunnustettu lahjakkaaksi ja monipuoliseksi näyttelijäksi. Kriitikoiden suotsutuksen ohella hän on pelkästään Oscar-rintamalla voittanut yhden pystin ja saatuaan sitä ennen neljä muuta ehdokkuutta.

 

Elokuva-alalla Moore on arvostettu lahjakkuutensa ja alalle omistautumisensa johdosta. Silti tuntuu siltä, että ison yleisön joukossa hänen tunnettuutensa tai jopa suosionsa ei ole niin suurta kuin sen pitäisi saman kaliiberin näyttelijöiden joukossa olla. Siihen saattaa olla useampiakin syitä. Ensinnäkin Julianne Moore tuntee vetoa haastaviin ja epäsovinnaisiin rooleihin, jotka eivät aina viehätä suurta yleisöä. Moore tuntuu pistävän taiteellisen tinkimättömyyden kaupallisen menestyksen edelle, minkä johdosta monet hänen hienoista suorituksistaan eivät saa kovin suurta näkyvyyttä.

 

Tinkimättömyyteen liittyy myös se, että Moore ei näytä tuntevan kiinnostusta seurata trendejä siitä, millaisia näyttelijöitä ala milloinkin tuntuu suosivan, vaan pitää kiinni omasta tyylistään. Verrattuna moniin kollegoihinsa Moore ei myöskään juurikaan hypetä itseään ja pitää medianäkyvyytensä pitkälti elokuvien promotoinnissa. Hän tuntuu arvostavan matalan profiilin pitämistä töiden ulkopuolella.

 

Julianne Moore aloitti uransa meillä tuntemattomissa tv-sarjoissa jo 1980-luvun puolivälin tietämillä. 1990-luvun alussa hän alkoi saada pieniä rooleja elokuvissa, jotka olivat hittejä tai saivat muuten medianäkyvyyttä. Sellaisia olivat muun muassa kauhuantologia Pimeä puoli (1990), jännärit Käsi joka kehtoa keinuttaa, Body of Evidence (molemmat 1992), Takaa-ajettu ja Benny & Joon -draama (molemmat 1993).

 

Näihin aikoihin Robert Altman näki Mooren teatterin lavalla ja antoi tälle merkittävän roolin elokuvassaan Short Cuts – Oikopolkuja. Se osoittautui läpimurroksi laajempaan tunnettuuteen – ja merkittävään kohtaamiseen. Vuoden 1995 Safe oli Mooren ensimmäinen päärooli ja ensimmäinen elokuva Todd Haynesin ohjauksessa. Sittemmin Moore ja Haynes ovat tehneet viisi yhteistä elokuvaa lisää.

 

Chris Columbuksen Yhdeksän kuukautta ja Steven Spielbergin Kadonnut maailma: Jurassic Park eivät kumpikaan ole nimekkäiden ohjaajiensa parhaita, mutta ne antoivat Julianne Moorelle hänen omien sanojensa mukaan ”kaupallisenkin uran”. On silti todettava, että vaikka Moore on tehnyt lajityyppejä laidasta laitaan, silloin harvoin, kun hän on tehnyt Jurassic Parkin kaltaisia blockbustereita tai franchise-elokuvia kuten Nälkäpeli: Matkijanärhi, hänen roolinsa eivät ole olleet tarpeeksi näkyviä tai näyttäviä. Itse asiassa Seventh Sonin kaltaiset fantasialeffat ovat Mooren uran isoimpia harha-askeleita. Tosin hän tuntui nauttivan roolistaan Kingsman: Kultainen kehä -toimintahupailun pahiksena.

 

Kaupallisesta menestyksestä alkoi kuitenkin rooliputki, josta päätimme valita kymmenen suositusta, mikäli haluaa saada kuvan Mooren lahjakkuudesta ja monipuolisuudesta.

 

Paul Thomas Anderson ei vielä 1990-luvun lopulla ollut iso nimi, mutta Moore suostui Boogie Nightsiin (1997) koska piti sen käsikirjoitusta riemastuttavana. Vaativa rooli Los Angelesin pornopiirien riemastuttavana ja traagisena tähtenä, riippuvuuksien ja hoivavaistojen ohjaamana naisena toi Moorelle hänen uransa ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden.

 

Vuonna 1998 oli vuorossa Coen-veljesten rikoskomedia The Big Lebowski, jossa hän näyttelee konnan poikkitaiteellista tytärtä, joka osoittautuu Jeff Bridgesin esittämän The Duden veroiseksi vastustajaksi – vai onko hän liittolainen? Elokuva ei ilmestyessään ollut menestys, mutta siitä on aikaa myötä tullut yksi maailman suurimmista kulttiklassikoista.

 

Magnolia, Mooren viides elokuva vuodelle 1999,  jatkoi yhteistyötä Paul Thomas Andersonin kanssa. Moore esittää varta vasten hänelle kirjoitetussa osassa kuolemaa tekevän rikkaan miehen edustusvaimoa, joka rahasta naimisiin mentyään huomaa rakastavansa puolisoaan. Hän tekee hienon roolin täynnä hienoja suorituksia olevassa elokuvassa onnen etsinnästä ja elämän tarkoituksesta.

 

Vuosi 2002 teki Julianne Mooresta vasta yhdeksännen näyttelijän, joka saa kaksi Oscar-ehdokkuutta elokuvistaan. Molemmat ovat suosituslistallamme.

 

Kaukana taivaasta on Todd Haynesin kunnianosoitus 1950-luvun melodraamoille. Moore sai pääosaehdokkuuden roolistaan hyväosaisen lähiön kotirouvana, jolle selviää miehensä homoseksuaalisuus. Naisen kulissit horjuvat monesta suunnasta, kun hän samaan aikaan ystävystyy mustan puutarhurinsa kanssa, mitä ei aikakauden rotuerottelevassa yhteiskunnassa hyväksytä yhtään paremmin kuin normista poikkeavaa seksuaalisuuttakaan.

 

Stephen Daldryn Tunnit ehkä toi Oscar-voiton pääosaa esittäneelle Nicole Kidmanille, mutta Moorekin sai siitä sivuosaehdokkuuden – vaikka mukana oli Meryl Streepkin! Moore itse harmitteli onnetonta sattumaa, jonka vuoksi hän esitti 50-luvun kotirouvaa kahdessa saman vuoden ison profiilin elokuvassa, vaikka masennuksen kanssa kamppailevan naisen rooli onkin erilainen kuin Haynesin elokuvassa.

 

Vuonna 2009 oli vuorossa jälleen varta vasten Julianne Moorelle kirjoitettu rooli. Vaikka muotisuunnittelija Tom Fordin tyylikäs debyytti A Single Man on Colin Firthin bravuuri, Moorella on tärkeä sivurooli. Hän esittää monitasoisesti Firthin homoseksuaalisen professorin parasta ystävää, joka peittelee omia ongelmiaan iloisen kuoren alle ja ilmeisesti toivoisi syvempää suhdetta ymmärtämättä ystävänsä surun syvyyttä.

 

Annette Bening on myös loistava näyttelijä, joka ei tunnu saavan tarpeeksi suuren yleisön arvostusta. Hän ja Moore esittävät ohjaaja-käsikirjoittaja Lisa Cholodenkon draamakomediassa The Kids Are All Right (2010) lesbopariskuntaa, jonka teini-ikäiset lapset etsivät käsiinsä biologisen isänsä. Mark Ruffalon esittämän miehen ilmaantuminen perheen elämään laukaisee monia odottamattomia avio- ja identiteettikriisejä. Myös Cholodenko oli kirjoittanut Jules-roolin Moore mielessään, ja tämä ilahtuikin käsikirjoituksen yleismaailmallisesta näkökulmasta poikkeukselliseen liittoon.

 

Vuonna 2014 oli vuorossa pelottavilla bodyhorroreillaan ja väkivaltaisilla jännäreillään tunnetuksi tulleen David Cronenbergin pikimusta satiiri Maps to the Stars. Peloton rooli hiipuvaan uraansa epätoivoisesti uutta nostetta havittelevana, terapiassa traumojaan purkavana näyttelijättärenä palkittiin Cannesissa. Moore kertoo perustaneensa moraalisesti tulkinnanvaraisen hahmonsa moniin todistamiinsa kohtaloihin Hollywoodissa.

 

Julianne Mooren kauan odotettu pääosa-Oscar tuli vihdoin – ja täysin aiheesta – vuoden 2014 elokuvasta Edelleen Alice. Hän esittää siinä professoria, joka huomaa sairastavansa varhaista dementiaa. Sydäntäsärkevässä elokuvassa professori pyrkii kohtaamaan vääjäämättömän akateemisen järjestelmällisesti, mutta ei pysty kontrolloimaan elämänsä murenemista. Kaiken lisäksi hänen on kohdattava se tosiasia, että perheelle muutenkin rankka sairaus on myös perinnöllinen.

 

Kymmenes suosituksemme Gloria Bell (2018) ei ehkä ole elokuvana yhtä arvostettu kuin edellä mainitut teokset, mutta siinä Moore pääsee todella loistamaan. Hänen nimihahmonsa keski-ikäinen vapaa sielu, joka arvostaa itsenäisyyttään mutta kaipaa myös romantiikkaa ja läheisyyttä. Se on hyvä esimerkki siitä, miten Moore pystyy tuomaan tavallisenkin oloiseen hahmoon syvyyttä.

Suosituksemme todistavat Julianne Mooren lahjakkuutta ja monipuolisuutta. Voi kuitenkin sanoa, että melkein mikä tahansa Mooren tähdittämä elokuva kannattaa katsoa. Vaikka itse elokuva ei kehuja keräisikään, hahmoihinsa älyä ja tunnetta tuova Moore mainitaan usein niiden parhaana puolena.

 

Parhaillaan sitä voi todistaa maaliskuun alussa ensi-iltansa saanessa May Decemberissä, Mooren viimeisimmässä yhteistyössä Todd Haynesin kanssa.

Jätä kommentti
Jätä vastaus

Settings

Valikko

Luo asiakastili ja tallenna omat suosikit

Kirjaudu sisään

Luo asiakastili luodaksesi omia elokuvalistoja.

Kirjaudu sisään

Ole hyvä ja kirjaudu

Kirjaudu sivulle