Click for more products. Sulje
No produts were found.

Halloween päättyy – muuten kauhuvuosi on ollut hyvä

Lähetetty1 Vuosi sitten
Suosikit0

Halloween päättyy – muuten kauhuvuosi on ollut hyvä

Lokakuuta sävyttää varsinkin Pohjois-Amerikassa halloweenin odotus, ja onpa juhlalla faninsa meilläkin. Silloin katsotaan paljon kauhuelokuvia, ja erityisesti sesonkiin on sidoksissa Halloween-kauhuleffasarja. Sen uusin osa, Halloween Ends, väittää olevansa viimeinen luku saagaan. Uskokoon ken haluaa, mutta meidät se sai huomaamaan, kuinka paljon hyviä kauhuelokuvia tämän vuoden puolella on jo ehtinyt ilmestyä.

 

Halloween Ends siis päättää David Gordon Greenin vuoden 2018 Halloweenilla alkaneen trilogian. Ovelasti se jätti huomiotta 30 vuoden aikana ilmestyneet franchisen muut elokuvat ja jatkoi John Carpenterin vuonna 1978 ilmestyneen klassisen Halloweenin tarinaa 40 vuotta myöhemmin.

Halloween käynnisti aikoinaan kokonaisen slasher-elokuvien aallon, jota jopa alalla kunnostautuneet tekijät ryhtyivät parodioimaan. Yksi heistä oli Wes Craven, jonka vuoden 1996 Scream leikitteli kauhukliseillä luoden samalla jotain omaperäistä. Sen neljäs jatko-osa, uudelleenkäynnistysten kanssa suht onnistuneesti piruileva Scream ilmestyi meillä teattereihin helmikuussa.

Maaliskuussa nähtiin sellaista harvinaista herkkua kuin kotimaista genre-elokuvaa. Hanna Bergholmin esikoispitkä, unelmaperheen kulissien takaiseen pahoinvointiin kurkistava Pahanhautoja herätti huomiota kansainvälisestikin. Efektiensä myötä se luokiteltiin näillä leveysasteilla harvinaiseksi body horroriksi – jota voi tutkailla myös alan maestron, David Cronenbergin tuoreessa Crimes of the Futuressa. Lisää kotimaista kauhua saatiin heti perään huhtikuussa, kun Bodom-ohjaaja Taneli Mustosen The Twin – Paha kaksonen ilmestyi Teresa Palmer pääosassaan.

Kun antologiakauhut V/H/S ja The ABCs of Death ilmestyivät vuonna 2012, ei välttämättä olisi uskonut, että niihin jaksot tehnyt Ti West ohjaisi ja kirjoittaisi niin kypsän ja tunnelmallisen 1970-luvulle sijoittuvan kauhujännärin kuin maaliskuun lopulla ensi-iltaan tullut X. Seuraavaksi häneltä nähdään X:n erästä hahmoa taustoittava Pearl, joka on jo ehtinyt kerätä vieläkin suurempia kehuja.

Huhtikuussa nähtiin kauhua Norjasta. Monia Joachim Trierin elokuvia käsikirjoittanut Eskil Vogt on itsekin ohjannyt mystisiä ja pelottavia tarinoita, joista The Innocents lienee kauhistuttavin. Siinä aikuisten valvovien silmien ulottumattomissa keskenään leikkivät lapset alkavat kehittää yliluonnollisia voimia – ja tunnetusti, lapset voivat olla julmia.

Aikuisten pahuutta käsitteli sen sijaan kesäkuun alussa nähty Men. 20 vuotta sitten ilmestyneen 28 päivää myöhemmin -toimintakauhun kirjoittaneen Alex Garlandin elokuvassa Jessie Buckleyn esittämä nainen lähtee maaseudulle toipumaan avioliittonsa lopusta. Siellä häntä kuitenkin odottaa sarja epämiellyttäviä kohtaamisia erinäisten miesten kanssa – jotka kummasti muistuttavat toisiaan.

Kymmenen vuotta sitten Ethan Hawke nähtiin tehokkaassa kauhuelokuvassa Sinister. Tänä vuonna hänen pelotteluleffansa oli The Black Phone. Elokuvia yhdistää myös ohjaaja-käsikirjoittaja Scott Derrickson. Mainittakoon, että Derrickson teki The Black Phonen jättäydyttyään pois MCU:lle tekemänsä Doctor Strange -jatko-osasta Doctor Strange in the Multiverse of Madness. Sen pestin otti Sam Raimi, joka toi siihen Evil Dead -elokuvistaan tuttuja kauhuelementtejä. Jopa Marvel on tänä vuonna panostanut kauhuun, vaikka Morbius ei kovin hyvin yrityksissään onnistunut!

Onnistumisena voi kuitenkin pitää The Sadness -pelottelua. Sen voi luokitella zombielokuvaksi, vaikka verisen menon takana onkin inha virus. Niin tehokkaasti se kierrättää tuttuja elementtejä saaden niihin uutta, ahdistavaa kierrettä. Mainittakoon, että elokuva on tuotettu Taiwanissa, joka ei ole kovin tunnettu kauhumaa, vaikka lajityyppi Kaukoidässä kukoistaakin.

Arnold Schwarzeneggerin toimintakauhu Predator ilmestyi 35 vuotta sitten. Sen jälkeen ilmestyneet avaruuden pelottavasta metsästäjästä kertovat elokuvat eivät välttämättä ole olleet läheskään yhtä hyviä, mutta elokuussa ilmestynyt Prey osoitti, että siitä voi edelleen saada irti tehokkaita tarinoita. Harmi, että erinäisten studiokauppojen vuoksi sitä ei nähty valkokankailla, joille se olisi näyttävyytensä perusteella sopinut hyvin.

Elokuussa kauhurintamalla nähtiin vain Get Out -hitillä yllättäneen Jordan Peelen näkemys kesän pelotteluspektaakkelista. Nope kertoo kahden sisaruksen pyörittämästä syrjäisestä hevostilasta, jonka ympärillä alkaa tapahtua kummia ja pelottavia asioita. Syyskuussa alkoi näkyä lähestyvän halloween-sesongin vaikutus.

Ensimmäisenä valkokankaille ehti Beast, jossa Idris Elban esittämä isukki joutuu kahden tyttärensä ja Sharlto Coplayn esittämä villieläinten suojelija joutuvat tappajaleijonan jahtaamiksi keskellä erämaata Afrikassa. Jotkut eivät ehkä sitä laskisi sitä kauhuksi, mutta kyllä se edustaa perinteistä mutta viime vuosina vähemmän nähtyä genren eläimet vs. ihmiset -lajityyppiä.

Joku voisi kyseenalaistaa myös Bodies Bodies Bodies -elokuvan kuulumisen kauhukategoriaan. Se on kuitenkin Screamin oloinen verinen mutta hauska parodia slasher-elokuvista, joka käyttää aikaa piruillakseen pitkään ja tehokkaasti Gen Z -sukupolven pinnallisuuksille ja uhriutumisen kautta elämiselle.

Syyskuun lopussa teattereihin saapui Kauhea nainen -elokuvansa piinallisen ihmissuhteen aivan uusiin ulottuvuuksiin nostavan Christian Tafdrupin Speak No Evil. Kiltti pohjoismainen pariskunta joutuu yhä oudommin ja uhkaavammin käyttäytyvän alankomaalaisparin armoille. Elokuva on hyvällä tavalla ahdistava ja saavuttaa loppuaan kohti sellaiset nihilistiset mittasuhteet, että sen ennakkoon määritelty K-16 ikäraja päivitettiin pian ensi-illan jälkeen K-18:ksi!

Alussa mainittu vuoden 1978 Halloween tehtiin noin 300 000 dollarilla, ja siitä tuli yksi suurimmista riippumattomista menestyksistä ikinä, kun teatterikierroksen loppusaldo oli noin 70 miljoonaa dollaria. Myös uuden trilogian edelliset osat, vuoden 2018 Halloween ja Halloween Kills (2021) ovat olleet menestyksiä. Halloween Endsin suosio jää nähtäväksi, mutta ainakin yksi kauhumenestys syksyyn kuuluu jo nyt. 17 miljoonalla tehty Smile on yllätyshitti, joka on parissa viikossa noussut sadan miljoonan dollarin lippukassatulojen luokkaan.

Halloweenin alla teattereihin saapuviin kauhuihin kuuluu myös italialaisen Dario Argenton uutuus Dark Glasses – Mustat lasit. Monien mielestä 82-vuotiaan maestron olisi pitänyt jäädä eläkkeelle jo parikymmentä vuotta sitten. Suosituksemme onkin tutustua ennemmin hänen 1970- ja 80-lukujen klassikoihinsa. Esimerkiksi muhkealla soundtrackilla varustettu slasher Tenebre, suomalaisittain Pelkoa ei voi paeta, täyttää tänä vuonna 40 vuotta.

Siihen liittyen, tämän vuoden teatterijulkaisut Scream ja Halloween Ends ovat vain jäävuoren huippu edelleen jylläävästä menneiden vuosikymmenten menestyksillä ratsastamisesta. Sen huomaa etenkin suoratoistopuolella: Interview with the Vampire ja Let the Right One In on nyt päivitetty sarjoiksi. Clive Barkerin Hellraiser on saanut uuden päivityksen. Vuoden 1993 Hocus Pocus on saanut jatko-osan – eihän siihen mennyt kuin noin 30 vuotta.

Ei kauhuvuosi tietenkään lokakuuhun katkea, sillä loppuvuodesta on luvassa lisää herkkuja. Mielenkiintoista niissä on se, että niiden takana on jopa Oscar-kaliiberin tekijöitä.

Marraskuun lopulla yllättää Luca Guadagnino, jonka Call Me by Your Name oli herkkä kasvu- ja rakkaustarina. Se voitti käsikirjoitus-Oscarin, ja pääosaehdokkuuden saanut Timothée Chalamet näyttelee myös uudessa Bones and All -elokuvassa. Hän esittää Venetsiassa palkitun Taylor Russellin kanssa ihmishirviöitä, jotka löytävät rakkauden.
Toisaalta, onhan Guadagnino tehnyt onnistuneesti uusiksi edellä mainitun Argenton hienon Suspiria-kauhunkin. Hieman yllättävämpää on Oscar-menestys The Artistin Michel Hazanaviciusin zombileffa Final Cut, joka tulee ensi-iltaan joulukuun alussa. Mutta kunhan alun yllätyksen yli pääsee, voi ehkä ymmärtää, miksi elokuvista ja niiden tekemisestä nauttiva Hazanavicius on aiheeseen tarttunut. Halloween voi olla hyvä tekosyy katsoa pohjustukseksi Final Cutin taustalla oleva japanilaislätistely One Cut of the Dead.

 

David Gordon Greenin Halloween-trilogian päättävä Halloween Ends säikyttelee parhaillaan elokuvateattereissa.

 

Jätä kommentti
Jätä vastaus

Settings

Valikko

Luo asiakastili ja tallenna omat suosikit

Kirjaudu sisään

Luo asiakastili luodaksesi omia elokuvalistoja.

Kirjaudu sisään

Ole hyvä ja kirjaudu

Kirjaudu sivulle