Sigourney Weaverin aikaa ja aikoja uhmaava ura

Sigourney Weaverin aikaa ja aikoja uhmaava ura

Yleinen käsitys on, että 40 vuotta täyttäneet naisnäyttelijät eivät enää saa kunnon rooleja Hollywoodissa. Ilmeisesti kukaan ei ole kertonut sitä Sigourney Weaverille, joka yli seitsemänkymppisenä nähdään parissakin loppuvuoden elokuvassa.

Edellä mainitut Suomessakin esitettävät Sigourney Weaverin elokuvat ovat keskenään hyvinkin erilaiset: James Cameronin avaruusooppera Avatarin jatko-osa The Way of Water ja yhdysvaltalaista aborttipolitiikkaa taustoittava ja kommentoiva draama Call Jane. Ne eivät kuitenkaan ole hänen ainoat vuoden 2022 elokuvansa, sillä hän näyttelee myös Taksikuski-käsikirjoittaja Paul Schraderin uutuudessa Master Gardener! Sen näkemisestä Suomessa ei vielä marraskuun puolivälissä ollut tarkempaa tietoa.

Ensi vuodeksi Weaver nähdään tv-sarjassa The Lost Flowers of Alice Hart ja Avatar 3 -jatko-osassa. Hän jatkaa myös kahdessa seuraavassakin Avatar-elokuvassa, mikäli The Way of Water menestyy. Kuinka moinen ura syntyy?

Ilmeisesti ei saa aloittaa liian nuorena eikä romanttiseksi kaunottareksi leimaavassa roolissa. Ei niin, etteikö Weaverkin olisi viehättävä, mutta koskaan ei tunnu, että hän olisi saanut roolin ensisijaisesti ulkonäkönsä avulla. Eikä hän tunnu sellaisia osia edes haluavan.

Oli miten oli, vuonna 1949 New Yorkissa syntynyt Weaver löi kerralla läpi ensimmäisessä pääosassaan, Ridley Scottin ohjaaman Alien – kahdeksas matkustaja -tieteiskauhun pystyvänä luutnantti Ellen Ripleynä. Se oli vasta hänen kolmas elokuvansa, muuten hän oli esiintynyt muutamassa mainoksessa ja näytellyt parissa pikkuroolissa elokuvissa ja tv-sarjoissa.

Oli pieni mahdollisuus, että Weaverin läpimurroksi olisi osoittautunut jo pari vuotta aikaisemmin sivuosa ensimmäisessä elokuvassaan. Weawerin roolia ohjaaja-käsikirjoittaja Woody Allenin hahmon tyttöystävänä vuoden 1977 Annie Hallissa jouduttiin kuitenkin pienentämään huomattavasti, koska hän oli sitoutunut ystävänsä Christopher Durangin Titanic-näytelmään. Opiskeluvuodet olivat olleet vaikeita 179-senttiseksi venähtäneelle nuorelle naiselle, jota opettajatkin kehottivat pysyttelemään komedioissa, koska eivät pitäneet häntä tarpeeksi lahjakkaana vakavampiin rooleihin. Weaverin mukaan Durangin ystävyys ja tämän tarjoamat roolit näytelmissään kannattelivat häntä vaikeiden aikojen yli.

Alienin jälkeen ei kuitenkaan ollut epäilystäkään siitä, etteikö hän olisi sekä erinomainen näyttelijä että kansainvälinen tähti. Hänelle alettiin tarjota hyviä rooleja hiteiksi muodostuvista elokuvista. Vaikka itse elokuva olisikin ollut sisällöltään kevyt, Weaverin roolisuorituksen vakuuttavuus muistettiin mainita arvioissa. On silti helppo kuvitella, että hänen uransa olisi kehittynyt hyvin erilaiseen suuntaan, jos läpimurto olisi tapahtunut esimerkiksi vuoden 1982 elokuvassa Rakkaus veitsenterällä (The Year of Living Dangerously) Mel Gibsonin romanttisten tunteiden kohteena Alienin itsenäisen Ripleyn sijaan.

1980-luku oli Weaverille yhtä juhlaa. Vuonna 1984 oli vuorossa seuraava hittileffasarjan käynnistys, kun hän esiintyi kummituskomediassa Ghostbusters – haamujengi. Avatar-ohjaaja James Cameroniin hän tutustui vuonna 1986 Aliens-jatko-osassa, josta hän sai pääosa-Oscar-ehdokkuuden. Vuoden 1988 elokuvistaan, komediasta Working Girl ja tunnetusta biologista kertovasta Sumuisten vuorten gorillat hän sai Oscar-ehdokkuudet vastaavasti sivuosa- ja pääosakategorioissa. Golden Globe -gaalassa hänet palkittiin kummastakin roolista. Kasarin päätti hänen osaltaan Ghostbusters II, hitti sekin.

90-luku oli lähes yhtä loistokasta menoa. Se alkoi Alien 3:lla, vaikka David Fincherin esikoinen saikin ristiriitaisen vastaanoton. Sitä seurasi kuningatar Isabella Katolilaisen rooli Alienin ohjanneen Ridley Scottin historiallisessa elokuvassa 1492 – paratiisin valloitus. Molemmat ilmestyivät 1992.

Ivan Reitmanin vuoden 1993 Dave on turhan aliarvostettu komedia. Siinä Weaver esittää Yhdysvaltojen ensimmäistä naista, jolta ei jää huomaamatta häntäheikkipuolisonsa muuttuminen kunnon mieheksi, kun Kevin Klinen esittämä tavis joutuu äkkiarvaamatta kuolleen presidentin kenkiin. Aivan erilainen tunnelma oli Roman Polanskin jännärissä Yö ei tunne armoa (Death and the Maiden, 1994). Jotain siltä väliltä oli vuoden 1995 sarjamurhaajajännäri Copycat – Kopiomurhaaja.

Vuonna 1997 Weaver nähtiin taas Klinen rinnalla Ang Leen kitkeränsuloisessa The Ice Storm -elokuvassa. Se poiki taas kehuja, ehdokkuuksia ja palkintoja. Saman vuonna päättyi Weaven pesti Ellen Ripleynä, sillä Jean-Pierre Jeunet'n Alien Resurrectionin jälkeen häntä ei ole roolissa nähty. Hän oli kyllä lupautunut jatkoon, kun Neill Blomkampia (District 9, Elysium, Chappie) kaavailtiin viidennen elokuvan ohjaksiin, mutta projekti ei koskaan toteutunut. Franchiselle Weaver ei silti heittänyt hyvästejä, sillä häntä on kuultu parinkin pelin äänenä.

90-luku ja vuosituhat päättyi Daven tapaan turhan pienelle huomiolle jääneeseen scifi-komediaan Galaxy Quest. Siinä lähtölaukauksen vahvojen naissankareiden aikakaudelle antanut Weaver vitsailee naishahmojen osasta monen monituisissa tieteistoimintaelokuvissa ja -sarjoissa.

2000-luvulle tultaessa Weaver jatkoi ahkeraa työskentelyä, mutta yhä enemmän uraa leimasivat kertojan äänet ja muut ääniroolit. Häntä kuultiin mm. Pixarin Wall-E-animaatiossa ja britti Richard Attenborough'n korvikkeena jenkkien versiossa BBC:n luontodokumenttisarjassa Planeettamme Maa. BBC:n myötävaikutuksella hän palasi myös Sumuisten vuorten gorillat -maailmaan Gorillas Revisited -spesiaalissa.

Hänen monien elokuviensa joukosta ei kuitenkaan noussut entisenlaisia hittejä, vaikka erittäin mielenkiintoisia tuotantoja niistäkin löytyy tasaiseen tahtiin. Kiinnostavimpina mainittakoon rikoskomedia Sydäntenmurskaajat (Heartbreakers, 2001), M. Night Shyamalanin Kylä (Village, 2004), uskomattoman hieno Truman Capotesta ja Kylmäverisesti-teoksen synnystä kertova Kunniaton (Infamous, 2006), Michel Gondryn hulvaton Be Kind Rewind (2008) sekä Tina Feyn ja Amy Poehlerin komedia Baby Mama (2008).

Kunnes vuosikymmenen lopussa taas jyrähti. Weaver esitti vuonna 2009 keskeistä sivuroolia, lumoavaa mutta tappavan vaarallista Pandora-kuuta tutkivaa tohtori Grace Augustinea James Cameronin Avatarissa. Se ohitti Cameronin Titanicin maailman eniten tienanneena elokuvana. Hetkeksi se menetti tuon tittelin Avengers: Endgame -supersankariseikkailulle, mutta on taas palannut kärkeen uudelleenjulkaisujensa myötä.

2010-luvulla Weaver jatkoi ahkeroimista, mutta jo ikonisen statuksensa ansiosta hän pystyi valikoimaan rooleja. Hän tasapainotteli mielestään huomiota ansaitsevia projekteja, helppoja tilejä sekä viihdeleffoja, joissa hän sai pitää hauskaa. Esimerkiksi vuonna 2011 hän oli mukana peräti kuudessa projektissa mukaan lukien kauhukomedia The Cabin in the Woods, scifikomedia Paul ja John Singletonin Siepattu (Abduction), joka ei onnistunut tekemään Twilight-elokuvien Taylor Lautnerista toimintatähteä.
Flirttailu genre-elokuvien kanssa jatkui roolilla vampyyrien kuningattarena Amy Heckerlingin seuraavan vuoden Vamps-komediassa. Vuonna 2014 hän työskenteli taas yhdessä Ridley Scottin kanssa raamatullisessa Exodus: Gods and Kings -eepoksessa. Vuoden 2015 Chappiessa ohjaaja oli Neill Blomkamp, jonka kanssa yhteistyö ei valitettavasti jatkunut Alien-merkeissä, vaikka yritys oli kova.
Vuonna 2016 hän teki cameo-esiintymisen Ghostbustersin ”naisversiossa” ja kommentoi hauskalla tavalla uutta uraansa erityisesti luontoaiheisten ohjelmien äänenä Pixarin Doria etsimässä -animaatiossa. Vuoden vakavampaa antia oli tiukan, mutta lapsen tuskaa ymmärtävän isoäidin rooli fantasiadraamassa A Monster Calls.
Omana itsenään Weaver näyttäytyi Noah Baumbachin vuoden 2017 draamakomediassa Meyerowitzin perheen tarinat (Uudistettu painos) ja Sumuisten vuorten gorillat -elokuvan inspiroineesta tutkijasta kertovassa tv:n dokkarisarjassa Dian Fossey: Secrets in the Mist.

2020-luvun Weaver aloitti jäyhänä kirjallisuusagenttina elokuvassa My Salinger Year ja piipahti sitten alkuperäisten seikkailujen tarinaa jatkavassa Ghostbusters: Afterlifessa. Se oli vain yksi hänen vuoden 2021 neljästä projektistaan.

Lokakuussa 73 vuotta täyttänyt Sigourney Weaver on esiintynyt elokuvissa ja tv:ssä jo kuudella vuosikymmenellä. Teatterien näyttämöillä hänen uransa on ollut vieläkin pitempi. Matkan varrella hän on vaikuttanut naishahmojen kehitykseen elokuvissa ja nostanut siinä sivussa toimintaelokuvien arvostusta. Ennen Aliensia ei Oscar-ehdokkuuksia ollut annettu tieteistoiminnan sankarittareille.

Weaverilla olisi siis kaikki oikeus lepäillä laakereillaan. Mutta edellä mainituista syistä katsoja on iloinen, että pelkästään Avatar-jatko-osien myötä hänellä on listattu projekteja vuoteen 2028 asti!

Sigourney Weaver näyttelee 1960-luvun aborttioikeusaktivistia parhaillaan pyörivässä Call Jane -elokuvassa. James Cameronin joulukuun puolivälissä ensi-iltansa saavassa Avatar: The Way of Water -jatko-osassa hän on ensimmäisen elokuvan hahmonsa tytär!